Puheterapia

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on henkilön toiminta- ja kommunikaatiokyvyn parantaminen ja vahvistaminen. Puheterapian avulla voidaan vaikuttaa mm. erilaisiin vuorovaikutuksen, puheilmaisun- ja puheen vastaanottamisen, äänen ja puhesujuvuuden pulmiin.

Lapsen tullessa vastaanotolle, puheterapeutin tehtävänä on arvioida onko kyseessä normaali, viivästynyt taikka poikkeava puheen ja kielenkehitys .Lapsen hoitosuunnitelma laaditaan aina henkilökohtaisesti yhteistyössä lapsen lähiympäristön kanssa. Puheterapeutti tekee tarvittaessa moniammatillista, ohjaavaa ja konsultoivaa yhteistyötä muiden hoitavien ja kuntouttavien tahojen kanssa

Myös syömiseen ja nielemiseen liittyvät arvioinnit ja kuntoutus kuuluu puheterapian piiriin.

Aikuisiällä puheterapia on useimmiten erilaisten sairauksien tai vammautumisen aiheuttamien häiriöiden tutkimista ja kuntoutusta. Aikuisen puheterapiaan ohjautumisen syynä voi olla esim. aivoverenkierrosta aiheutuva puheen häiriö eli afasia tai dysarthria. Vammaan saattaa liittyä myös nielemisen ja äänenkäytön ongelmia.
Äänenkäyttöön saattaa liittyä myös työperäisiä pulmia taikka ääni saattaa väsyä erilaisten elämäntilantilanteiden seurauksena (jännitykset, poikkeava äänenkäyttö). Joissain tapauksissa puhevaikeus tai muuttunut äänen laatu voi olla merkkinä alkavasta sairaudesta. Tällöin puheterapeutin ensisijaisena tehtävänä on ohjata asiakas jatkotutkimuksiin.

Puheterapeutti arvioi ja kuntouttaa myös lasten ja aikuisten lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeudesta johtuvia pulmia.
Lapsilla riittävän aikaisin aloitetulla äänteellisellä kuntoutuksella on todettu olevan vaikutusta myöhempiin lukemisen ja kirjoittamisen taitojen kehitykseen.

Puheterapialla edistetään kaikissa elämän vaiheissa yksilön osallistumista ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä.
Koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä hakeutua puheterapian piiriin. Vastaanotolle voi ja kannattaa tulla aina, jos mikä tahansa vuorovaikutukseen liittyvä asia askarruttaa, myös ihan pienenkin vauvan ollessa kyseessä.

Yksilöllistä ja kuuntelevaa palvelua!

Konsultoi meitä hoitotarpeestasi. Hoidostasi vastaa aina terveydenhuollon ammattilainen.

+358 41 3176 647

arkisin 8.00 – 16.00

info@klinikkasi.fi

Kapteeninkatu 14

48100 Kotka

Soita tästä